Kiitos tammikuu, olit mukavan kiireinen, mutta silti energinen ja erittäin liikunnantäyteinen. Nyt on hyvä hetki istahtaa alas ja käydä läpi mielenkiintoinen tutkimus, jossa käydään läpi 10 suosituinta liikuntatrendiä vuodelle 2018 ! Tässä käyn läpi niistä viisi, jotta jaksatte lukea ja seuraavat viisi hieman myöhemmin. Tutkimuksen on tehnyt amerikkalainen The American College of Sports Medicinen (ACSM), jossa yli 4000 liikunta-alan ammattilaista on kertonut oman näkemyksensä tulevasta vuodesta.

Nähtyäni tämän tutkimuksen, kyllä hymyilytti jonkin verran. Lista on kuin suoraan Voimalan palvelutarjonnasta. Nämä eivät ole trendejä sattumalta. Eittämättä tehokkaimmat, tärkeimmät ja parhaat liikuntamuodot ajankohtaisessa listauksessa. Ai että!

1. HIIT

HIIT on korkealla sykkeellä tehtyä, yleensä 30 minuutin pituista treeniä, jossa lyhyet työ- ja lepo vaiheet seuraavat toisiaan.

MEILLÄ: HIIT Voimalalla keskiviikkoisin klo. 17.30-18.25.

Treenille on aikaa varattu tunti, jotta takaamme oivat alkulämmittelyt ja loppuverkan. Työ osuus 30min.

2. GROUP TRAINING

TÄMÄ ON KOVA! ”Group trainingissa ohjaaja tuottaa kohderyhmälle suunnatun ohjelman mukaisia tunteja, joissa tehokkuus ja motivoivuus ovat tärkeitä. Tunneille osallistujia näissä malleissa on yleensä 5-12 hlö.”

MEILLÄ: CrossTraining pienryhmätunnit Voimalalla 6 päivänä viikossa! 

Max. ryhmäkoko 12 hlö. Edetään nousujohtesella ohjelmalla, jossa kukin tekee oman tasonsa mukaisesti. Tulokset on näissä treeneissä taattu!

3. KEHONPAINOHARJOITTELU

Kehonpainoharjoittelu -tunnilla treenataan pääasiassa oman kehon painolla ja tavoitteena tunneilla on kehittää voimaa, liikkuvuutta ja opetella uusia taitoja joista voisi mainita esimerkiksi käsilläseisonnan. Liikkeet ovat kokonaisvaltaisia ja kehittävät voiman ja liikkuvuuden lisäksi tehokkaasti kehonhallintaa, joten niiden tekemisestä voi saada positiivista siirtovaikutusta moniin eri lajeihin. Vaikutteita tuntiin on otettu muun muassa voimistelusta, joogasta, akrobatiasta ja perinteisestä kuntopiiriharjoittelusta.

Kaikista liikkeistä käydään läpi helpompia ja vaikeampia variaatioita, joten niin kokemattomat kuin kokeneetkin liikkujat ovat tervetulleita mukaan.

Tunnit Voimalalla lauantaisin klo. 10.30-12.00

4. VOIMAHARJOITTELU

PÄÄLIIKE: esim. TAKAKYYKKY

Voimaharjoittelu Voimalalla tunnetaan nimellä CrossTraining. Tunnit koostuvat aina hyvästä alkulämmittelystä, yhdestä kovasta pääliikkeestä sekä vaihtelevista apuliikkeistä. Pääliikkeet tehdään aina ohjelmoinnin mukaan rauhassa, keskittyen, ja huomioiden riittävät palautumisajat sarjojen välillä.

APULIIKKEET: JALAT + PAKARA + VATSA

Apuliikkeitä tehdään supersarjoina, liikepareina, kiertoharjoittelu tyyppisesti tai yhtä liikettä kerrallaan tehden. Apuliikkeet täydentävät PÄIVÄN TREENIN, niissä nousee syke ja niissä on monipuolisesti eri liikkeitä.

Vuosi 2018 aloitetaan perusvoima harjoittelulla, johon on helppo tulla mukaan niin uusien kuin “konkareiden”. Toistomäärät ovat hieman pidempiä ja kuormat maltillisia. Loppukevättä kohti kuormat kasvavat, kuten myös voimatasot ja lihasmassakin. Takaamme myös että näiden tuntien ansiosta tekniikkasi hioutuu täydelliseksi ja rasva palaa aineenvaihdunnallisen ärsykkeen johdosta.

Huomaathan että tunneille vaaditaan CT Passi. Katso lisää täältä.

5. KOULUTETUT JA KOKENEET LIIKUNTA-ALAN AMMATTILAISET

Tämä on monesti aika sanomattakin selvää. Nyt pääsen kuitenkin kehumaan meidän super ammattilaisia! Tässä minun kuvailemana OHJAAJATEAM Voimalavki

Tiina Räisänen

Voimalalla toiseksi eniten (itseni jälkeen) hääräilevä upea Tiina, joka on koulutettu Personal Trainer, ja janoaa uutta tietoa alalta jatkuvasti. Tiinan erityisosaaminen on toiminnallisissa ja tiukoissa treeneissä, painonpudottajien ja tavoitteellisten treenaajien valmentamisessa, sekä voimaharjoittelussa ja nyrkkeilyssä.

Tiina valmentaa Voimalalla ryhmiä mm. Boom Pudotus, Voimala Nuoret, sekä yksilöasiakkaita, ja pitää CT ja BOOM tunteja joka viikko.

Teresa Martikkala

Voimanainen vailla vertaa. Teresan oma kunto on rautaa. Vuoden 2017 voimanoston PM hopeamitali ja SM kulta kertonevat tästä 😉. Teresa on ohjannut ryhmäliikuntaa vuosikaudet ja tehnyt usean vuoden ajan päätoimisesti töitä Personal Trainerina. Teresa on saanut paljon kiitosta taituruudestaan opettaa teknisiä liikkeitä. Hän on myös tehotreeneissä elementissään!

Voimalalla Teresa vastaa CrossTraining tuntien ohjelmoinnista ja pitää suosittuja CT ja HIIT tunteja keskiviikkoisin klo. 16.30-18.30.

Annakaisa Hinkkanen

Super taitava, aurinkoinen fysioterapeutti joka on erikoistunut äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan. Annakaisa on myös taitava valmentaja, ja pitänyt paljon erilaisia ryhmävalmennuksia sekä workshopeja. Kuinka moni mahtoi nähdä hänet kuluneella viikolla TV1 alueuutisissa kertomassa lantionpohjasta? Annakaisan pitämänä on tuossa keväälle paljon kaikkea kivaa, ensimmäisenä näistä: Lisää Liikkuvuutta workshop 18.2.

Annakaisa ohjaa meillä erityisesti kahvakuulaa ja Voimalabalancea, joka on hänen oma bravuurinsa Voimalalle.

Sari Rito

Pitkän linjan liikunta-alan ammattilainen. Sari osaa monipuolisesti fyysisen ja psyykkisen valmentamisen ja tekeekin sitä päätyökseen omassa yrityksessään.

Voimalalla Sari ohjaa huippusuosittuja kahvakuula ja jooga tunteja tiistai- iltaisin klo. 18-20.00. Super nainen, Sarin tunneille kannattaa tulla!

Ville Meuronen

Tekniikkataituri, joka ohjaa tunteja huolellisesti ja tehokkaasti. Ville on koulutukseltaan Personal Trainer.

Hän ohjaa Voimalalla tällä hetkellä Perusvoima ja Voimalacircuit tunteja. Ville on pitänyt myös useamman 50+ ryhmävalmennuksen meillä.

Eeva-Maija Kara

Rauhoittava Eeva-Maija on ammatiltaan Liikunnanohjaaja (AMK) ja opiskelee parhaillaan terveystieteiden maisterin opintoja. Eeva-Maijassa ihailtavaa on jatkuva eri liikuntamuotojen kokeilu ja kiinnostus ja harrastuneisuus eri lajeihin. Pikajuoksu, telinevoimistelu, ilmajooga ehkä nyt viimeisimpinä.

Eeva-Maijan pitämät Liikkuvuus + Kehonhuolto tunnit ovat täydellisen huoltavia ja rauhoittavia. Eeva-Maija tuurailee myös muilla tunneilla, tämä nainen on tosi monipuolinen!

Satu-Lotta Kainulainen

Reipas liikunnanohjaaja (AMK), jolla monien vuosien päätoiminen työ liikunnan parissa.

Lotta ohjaa tällä hetkellä Toiminnallinen Liikkuvuus tuntia torstai-illoissa klo. 19.30-20.30

Milla Salonen

Milla tunnetaan toiminnallisesta tavastaan treenata. Millalla on pitkä tausta mm. nyrkkeilyn ja painonnoston parissa. Milla ohjaa erinomaisesti vaikeimmatkin tekniset liikkeet. Eläimelliset alkulämmittelyt saattavat tulla tutuiksi hänen tunneillaan. Hän ottaa huomioon mm. ranteiden lämmittelyn ja muiden ”epätavallisempien” lämmiteltävien lihasten kohteet.

Milla ohjaa Voimalalla CrossTrainingia sunnuntaisin ja on myös toiminnallisen treenin ja liikkuvuusharjoittelun erityistaituri.

Marko Cieslak

Kehonpainoharjoittelumies. Marko on mahtava persoona, lempeä, reipas ja aina innostuva. Markon treenifilosofia iski minuun heti. Hyvinvoiva ihminen on toimintakykyinen, liikkuva ja pääsee kivutta asentoihin, jotka ovat meille luontevia. Esimerkiksi paidan housuihin laittaminen kuuluisi jokaisen normaalin aikuisen pystyä tekemään. Jumi ei ole todellakaan voimaa ja Marko on loistava esimerkki siitä, miten raskaita liikkeitä olemme kykeneväisiä tekemään oman kehonpainolla, kun harjoittelemme oikein ja progressiivisesti helpommasta vaikeampaan edeten. Markon tunnilla jokainen onnistuu!

Voimalalla Marko ohjaa kehonpainoharjoittelu tunnin aina lauantaisin klo. 10.30-12.

Nina Välikangas  

Ja koska itseään on hieman hankalaa lähteä kehumaan, tässä ohjaajien kommentteja Ninasta.

Voimalan sydän❤️

Energinen yrittäjä nainen, jota voi todellakin kutsua monitaituriksi! Super suosittu ohjaaja, joka ei jätä kylmäksi! -Tiina

Energiapakkaus, josta virta ei ihan heti lopu kesken! Nina pyörittää Voimalaa suurella sydämellä ja isolla määrällä intoa. Ninan tunneilla on kova komento höystettynä huumorilla ja vahvalla yhteishengellä. Tästä naisesta tarttuu takuuvarmasti energiaa omaan päiväänkin -Annakaisa

Ninan ilo ja energia tarttuu aina Voimallalla käydessä matkaan! Ahkera ja omistautunut yrittäjä ajattelee aina muiden parasta ja huolehtii siitä, että tehokkaan tekemisen lisäksi tunneilla on hauskaa ja jokainen tunnilla oleva saa lähteä hymyssä suin kotiin Hyvää mieltä ja välittämistä ei tältä naiselta siis puutu ja Ninasta paistaa läpi rakkaus ja intohimo tekemiseen sekä hyvän yhteishengen luomiseen -Teresa

Kiitos kun luit ja mahtavaa helmikuuta <3 Nina

Lue ohjaajien omat kuvaukset TÄÄLTÄ.