Voimala on ainutlaatuinen treenipaikka myös sen suhteen, että asiakkaiden toiveita ja ideoita kuunnellaan ja otetaan huomioon. Omana toiveenani on ollut päästä treenien ja kunnon ravitsemuksen yhdistämisestä kärryille. Monipuolisesta ja säännöllisestä syömisestä huolehtiminen on yllättävän haastavaa, varsinkin aktiivisen arjen keskellä. Toiveeni kävi toteen, kun Tiina ja Nina järjestivät lauantaina 27.1. Voimalalla Liikkujan Ravitsemus Workshopin.

Luentotyyppisesti toteutettu workshop oli kattava ja yksityiskohtainen paketti terveellisestä ravitsemuksesta. Workshopissa käytiin läpi eri ravintoaineiden vaikutusta, mistä mitäkin saa ja suuntaa antavia infoja niiden suositusmääristä ja omakohtaisen tarpeen laskemisesta. Tässä vaiheessa heti huomasin, että omalla kohdallani hyvien rasvojen saanti on jäänyt aika vähäiselle. Kalaa syön aivan liian harvoin ja pähkinöidenkin ostaminen on ollut satunnaista. Workshopissa päästiin annettujen kaavojen avulla laskemaan omaa lepoaineenvaihduntaa ja kokonaiskulutusta. Nämä toimivat hyvänä herättelijänä oman ruokavalion ajattelemisen suhteen. Etenkin kokonaiskulutuksen laskemisen jälkeen tajusin, kuinka vähän tosiasiassa syönkään omaan treenimäärään suhteutettuna.

Workshopissa käsiteltiin myös, kuinka kannattaisi syödä, jos tavoitteena on esimerkiksi lihasmassan kasvattaminen tai rasvanpoltto. Listattuna oli hyviä ja simppeleitä vinkkejä ruokailujen sisältöihin ja ravintomääriin, joiden avulla kohti omia tavoitteita on hyvä ja helppo lähteä suuntaamaan. Myös erilaisista sovelluksista annettiin vinkkejä, joita on hyvä hyötykäyttää ruokailujen koostamisessa. Hieman pureuduttiin myös lisäravinteisiin, jotka toimivat monipuolisen ruokavalion hyvänä tukena.

Millainen ruokavalioni on sitten ennen ollut ja mitä workshop sai siinä muuttumaan? Ruokavalintani ovat aina olleet suht hyviä, mutta nyt olen enemmän tietoinen siitä, mitä kaikkea ja minkä verran annoksieni tulisi sisältää. Aamupalan syöminen on monesti jäänyt, koska ei vain ole tehnyt mitään mieli tai olen nukkunut liian myöhään ja aikatauluni ovat menneet tiukalle. Poikkeuksena ovat olleet treeniaamut, joita ennen on ollut pakko tankata edes jotain. Olen myös melkoinen sokerihiiri, jolle karkit maistuisivat vaikka joka päivä. Nyt pyrin hetken pitämään ruokapäiväkirjaa, jolla pystyn seuraamaan ja rytmittämään syömisiäni säännöllisemmäksi. Pyrin lisämään ruokailujen määriä ja isontamaan annoskokoja. Pyrin myös monipuolisuuteen ja ruoka-annokseni ovatkin muuttuneet astetta värikkäämmäksi workshopin jäljiltä. Kuitenkaan pelkäksi kyttäämiseksi en halua ruokailujeni menevän. Pidän herkuttelustakin sen verran, etten aio aivan äärimmilleen niiden vähentämistä viedä. Tosiasia kuitenkin omassa ruokailussa on, että mitä paremmin syö niin sitä vähemmän edes tekee herkkuja mieli. 🙂

Workshopista jäi hyvin selkeä ja positiivinen ajatus oman ravitsemuksen kehittämiseen. Siinä tuli esille paljon tuttuja asioita mutta myös joitakin uusia. Luento olisi vain saanut kestää pidempään, sillä aika kului kuin siivillä mielenkiintoisten asioiden parissa. Parhainta oli workshopista jäänyt fiilis, joka innostaa kokeilemaan uusia raaka-aineita ja reseptejä.

Mikäli workshop jäi välistä niin kannattaa kuulostella tulevaa, workshopin toteuttamisesta on vihjailtu myös uudemman kerran. Mikäli jokin ravintoasioissa mietityttää, ne ovat epäselviä tai kaipaa muuten vain tsemppausta kohti terveellisiä ruokailutapoja niin kyseisestä workshopista kannattaa lähteä tietoja ja motivaatiota hakemaan. 🙂

T. Maiju