Ohjaajat

Teresa Martikkala

Olen Teresa, liikunta-alan ammattilainen Jyväskylästä. Peruskoulutukseltani olen liikuntaneuvoja, jonka lisäksi olen kehittänyt osaamistani käymällä muita liikunta-alan kursseja ja koulutuksia, mm. painonnoston ohjaajakoulutuksen, urheiluopistojen personaltrainer -koulutuksen sekä psyykkisen valmentajan koulutuksen. Keväällä 2019 valmistun myös voimavalmentajaksi.

Taustaltani löytyy aktiivista tanssin harrastamista yli 15 vuoden ajalta niin klassisesta baletista, showjazzista kuin street -lajeistakin. Myös yleisurheilu (erityisesti korkeus- ja seiväshyppy) kuuluivat lajivalikoimiini yli 10 vuoden ajan. Tällä hetkellä kilpailen klassisessa voimanostossa, josta saavutuksina löytyy mm. SM-hopeaa (2018), SM-kultaa (2017), PM-hopeaa (2017) ja SM-pronssia (2016).
 
Valmentajana olen helposti lähestyttävä, kannustava sekä erään asiakkaani sanoin: “vaativa, mutta lempeä”. Minulle on tärkeää, että harjoitteleminen on hauskaa ja töitä tehdään, mutta hyvässä hengssä ja hymy huulilla. Haluan haastaa hyppäämään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, perustella hyvin miksi mitäkin tehdään sekä antaa parhaat mahdolliset eväät jokaiselle myös itsenäiseen harjoitteluun.