Vaihtelevat työajat ovat haitanneet viime viikkojen treenausaikatauluja. Nyt kuitenkin ehdin testaamaan ensimmäistä kertaa ihanan Ninan  perusvoimatunnin. Huh, selvisin hengissä! Tunnilla käytiin läpi monia liikkeitä mitkä eivät minulle entuudestaan olleet tuttuja. Mutta ei hätää Nina opastaa liikkeiden kanssa. Pidän myös Ninan tavasta tsempata kaikkia liikkujia, liikkujan tasoon katsomatta. Minunlaiseni sohvaperuna ei saa moitteita. Tunnin aikana ylitin itseni useaan otteeseen. Mahtavaa!!

Näin keski-ikäisenä huomaa myös sen että kroppa ei ole enää samanlainen kuin kaksikymppisenä. Aina jostain kolottaa, mutta sitä ei Voimalan tunneilla voi/saa käyttää tekosyynä. Ninalta löytyy aina takataskusta vaihtoehtoinen liike. Perusvoimatunnin tunnilla taisikin käydä niin että Nina kysyi että onko ketään jolla EI sattuisi mihinkään 😂 Eli samassa jamassa on aika moni meistä kuntoilijoista. Onneksi ammattitaitoiset ohjaajat ottavat tämän huomioon. Toivottavasti kivut ja säryt saavat kyytiä liikunnan avulla.

Tunnilla hiki virtasi ja lihakset tärisivät. Hieno tunne! Tunnin jälkeen oli pakko hengähtää. Seuraavana päivänä reisi-, pakara- ja selkälihaksissa tuntui. Hei vaan selkälihakset! En muista milloin niissä olisi ollut mitään tuntoa, saati sitten olisin huomannut niiden olemassaoloa muutenkaan. Tästä on hyvä jatkaa. Tälle tunnille tulen uudestaan!

Ps. Kävin muuten synttäri viikolla myös kehonkoostumus mittauksessa…. Siitä ehkä lisää myöhemmin 😀
Tunneilla nähdään!
Outi